It's A Boy!

Tänään oli SE päivä, eli rakenneultra! Viime yö meni jotenkin tosi levottomasti nukkuessa, enkä meinannut millään saada illalla unta. En tunnistanut itsestäni, että minua kovin olisi jännittänyt, mutta eiköhän sitä ole kuitenkin ilmassa ollut. Vauva myös potki pitkään suoraan oikeaan nivuseen, mikä välillä vähän häiritsi nukahtamisyritystä.

Viikkoja on tänään 20+2 ja ensin katsottiin tietysti kaikki rakenteet ja tutkimuksen perusteella ei ollut havaittavissa mitään poikkeavaa. Vauvan mitat vastasivat viikkoja (ylläri) ja painoa oli 336g.

Sukupuoli katsottiin viimeisenä ja ei kyllä jäänyt paljoa epäselvyyttä siitä! Oli nimittäin niin selvät pojan merkit, että kuka vain olisi sen kuvan perusteella voinut tehdä saman päätelmän. Alkoi naurattamaan viikon takainen ultraaminen ystäväni kanssa, jossa päädyimme siihen lopputulokseen, että kyseessä on tyttö, sillä jalkojen välissä ei näkynyt mitään erityistä. Toisaalta meidän puolustukseksi, silloin oli aika paljon huonolaatuisempi kuva. Istukka oli oikealla puolella osittain etuseinässä ja kiertäen kyljen kautta vähän myös takaseinään.

Kohdunsuulla ei ole tapahtunut nyt parin viikon sisällä lyhentymistä ja sisäsuu oli kiinni, joten sen suhteen ei myöskään mitään huolta tällä hetkellä.. back to work! Vaikka tämä sairaslomailu oli myös kivaa, niin omalla tavalla on ollut vähän morkkis ja lusmu olo siitä, että makaan vain kotona, vaikka voisin ihan hyvin käydä töissäkin. Nyt tämä lusmuilu saa siis loppua ja pääsen kunnolla ihmisten ilmoille. Lauantaina olisi tiedossa muun muassa vaunukaupoissa kiertelyä! Siinä vasta yksi viime aikojen ahdistuksen aiheuttaja, sillä mistä nyt ensimmäisen kohdalla voi tietää, että mitkä vaunut ovat hyvät ja mitkä ominaisuudet ovat minulle tärkeitä. Paljon tutkiskelua on tullut jo tehtyä asian suhteen ja jotkin mallit kiinnostavat muita enemmän. Pitäisi vain päästä kokeilemaan ja tutkimaan ihan livenä niitä ennen mitään valintoja. Muutenkin odotan lauantaita innolla, sillä sen kohdalle on sovittu parisuhdepäivä ja oman rakkaan naaman tuijottelua aamusta iltaan.

Edelleen raskaana ja muut kuulumiset

Kyselyitä kuulumisista on tullut, joten päätin kertoa niistä näin postauksessa. Tein siis positiivisen testin juhannuksena, jonka jälkeen oli pakko testata vielä noin viikon ajan joka aamu ja kyllähän se viiva vahvistui päivä päivältä. Siitä alkoikin sitten kiire, kun piti pakata tavaroita viikon päästä olevaa muuttoa varten, mutta samaan aikaan oli vaikea keskittyä mihinkään muuhun, kun hykertelin vain onnellisena. Kerroin heti perheelleni ja parille kaverille asiasta. Nopeasti kuitenkin jymähti päälle pelko keskenmenosta, kohdunulkoisesta raskaudesta tjs. Nään kuitenkin työni kautta niin paljon keskenmenoja, että jollakin tapaa todellisuus niiden oikeasta määrästä on varmasti vähän hämärtynyt ja pidin sitä pelottavan todennäköisenä.

Viikolla 5+ kävin ruisrockissa, jossa ensimmäistä kertaa iski päälle lievää pahoinvointia, lähinnä tupakan haju oli ikävä. Nukuttua tuli aivan liian vähän ja olin ihan kuoleman väsynyt viikonlopun jälkeen. Yllätyksekseni en millään lähtenyt enää toipumaan väsymyksestä seuraavalla viikolla, vaikka nukuin todella paljon. Siitä alkoikin sitten jäätävä väsymys. Tiesin kyllä, että raskaana olevat aina valittavat väsymystä, mutta olin ehkä hieman salaa vähätellyt asiaa. Vaikka nukuin 10-12h yöunet ja päivällä vielä noin 2h päiväunet, olin silti kaiken hereilläoloajan ihan koomassa. Television katsomisesta ei tullut mitään, kun nukahdin aina sohvalle. Turvotus vatsassa oli tosi hämmentävä, sillä vatsa näytti jo siltä, että olisin paljon pitemmällä raskaana. Se laski kuitenkin pikkuhiljaa pois. Toivottavasti kukaan ei nyt ajattele pahaa siitä, että hieman valitankin raskaudesta, kun varmasti kaikki tahtomattaan lapsettomat vaihtaisivat kanssani paikkaa tässä asiassa. Olen ihan älyttömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen raskaana, oli minulla mitä tahansa vaikeuksia sen kanssa.

Viikolla 7 minulla oli ultra sairaalassa. Se tarjotaan ainakin meidän sairaalassa kaikille ivf-alkuisille raskauksille, jotta varmistetaan että raskaus on oikeassa paikassa ja syke löytyy. Siinä näkyi elossa oleva suloinen pieni pallero. Lisäksi löytyi useampia kystan tapaisia rakkuloita molemmista munasarjoista. En enää muista tarkalleen, mutta yhteensä n. 4-6 ja suurimmat olivat 3cm halkaisijaltaan. Ne eivät olleet kuitenkaan onneksi vaivanneet minua mitenkään, vaikka voisivat olla kipeitä. HCG pitää niitä yllä ja sainkin kontrolliajan parin viikon päähän, vaikka ilmeisesti kontrolli oli aika turha. Minua ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä pääsin kurkkimaan vauvaa yhden ylimääräisen kerran :) Tässä kuva jälkimmäisestä ultrasta, jossa viikkoja 9+3.

Päivää ennen tätä toista ultraa oli ensimmäinen neuvola, jossa nyt ei mitään erikoista tapahtunut. En tykännyt terveydehoitajasta, mutta onneksi hän ei ollut se meidän vakituinen th, joka on tosi mukava. Sykettä ei kuulunut dopplerilla, mutta en säikähtänyt siitä, sillä viikkoja oli vielä niin vähän ja seuraavana päivänä oli tosiaan se ultra, jossa sain varmistuksen, että vauvalla on kaikki hyvin.

Töissä käyminen oli tosi raskasta väsymyksestä ja pahoinvoinnista johtuen. Pahoinvointi oli jotenkin kummallista, sillä välillä oli päiviä ettei sitä ollut ollenkaan ja sitten se taas palasi. Ei voi puhua mistään aamupahoinvoinnista, sillä niinä päivinä kun sitä oli, sitä oli kyllä vuorokauden ympäri. Jonkin verran tuli myös oksenneltua ja halailin välillä wc-pönttöä myös töissä. Se meni kuitenkin onneksi ohi jo joskus 11.viikon kieppeillä. Viikkoa myöhemmin myös väsymys hieman helpotti.

Viikolla 13 minulla oli niskapoimu-ultra. Siinä kaikki oli tosi hyvin ja oli ihana katsella vauvaa touhuilemassa vatsassa. Kystat olivat alkaneet pienentyä ja niitä oli enää muutama jäljellä.

Olo oli näillä viikoilla tosi hyvä ja rauhallinen. Tuntui vain, että aika ei millään kulu tarpeeksi nopeasti. Päivät matelivat hitaasti, sillä joka päivä mietti paljon tänään on viikkoja ja luki vau.fi sovelluksesta miten vauva kehittyy.

Ensimmäinen lääkäriultra oli joskus viikolla 14. Aika turhaksi koin, sillä mitään ongelmia minulla ei ollut ja oikeastaan mitään ei tehty, mitä terkkari ei olisi voinut tehdä. Kuulema sisätutkimustakaan ei nykyohjeiden mukaan ole tarve tehdä tällä käynnillä, mutta pyysin kuitenkin, että jos hän voisi sen tehdä. Minua nimittäin vähän huoletti, että jossain välissä tulisi ongelmia ennenaikaisten supistusten vuoksi ja halusin että alkutilanne varmistetaan. Omalla äidilläni on siis ollut kaikissa raskauksissa ennenaikaisia supistuksia ja kohdunsuulla muutoksia jo liian aikaisin. Pikkusiskoni kohdalla hän joutui vuodelepoon jo viikolta 17 asti, mitä en toivoisi omalle kohdalleni. Kaikki sisarukseni ovat kuitenkin syntyneet lopulta täysiaikaisina.

Viikolla 17 se sitten tapahtui, mitä olin vähän pelännyt. Minulla alkoi tuntumaan kovottelusupistuksia. En ollut niistä kuitenkaan kovin huolissaan, sillä ne olivat kivuttomia, mutta joka tapauksessa sen verran napakoita, että tuntuivat vaikka en kädellä tunnustellutkaan vatsan päältä. Levossa niitä tuli n.20-25 min välein ja liikkeellä ollessa vähän tiheämmin. Kerroin asiasta neuvolassa viikolla 18 ja asiasta nousi vähän isompi haloo kuin olin itse ajatellut. Minulle kirjoitettiin 2 viikon sairasloma ja vannotettiin lepäämään. Virtsatieinfektio myös suljettiin pois. Lepo auttoi, sillä tuntui että kovottelut harvenivat jonkin verran ja eivät olleet enää niin napakoita. Nyt kuitenkin 1,5 viikkoa levänneennä yhtäkkiä on tuntunut taas vähän tiheämpään ja napakampina.

Ensi viikolla on rakenneultra, joka on varattu lääkärille ja hän tarkistaa siinä samalla kohdunsuun tilanteen. Täytyy kyllä myöntää, että olen pari kertaa itse tutkinut kohdunsuun tilanteen nyt sairasloman aikana ihan mielenkiinnosta. Se kuitenkin ärsyttää supistuksia vähän lisää, joten yritän välttää sitä. Kanavaa on ihan hyvin jäljellä, mutta kohdunsuu tuntuu vähän turhan pehmeältä ja ulkosuu on sormen kärjelle auki. En voi verrata nykytilannetta ennen kovotteluita olevaan tilanteeseen, sillä en silloin tutkinut asiaa. En ole kuitenkaan kovin huolissaan asiasta tällä hetkellä. Enköhän saa taas luvan mennä takaisin töihin rakenneultran jälkeen. Kätilöillä on ikävä tapa tuntea suurta morkkista sairauslomistaan ja minulla on myös ollut jotenkin huono omatunto tästä sohvalla löhöilystä, sillä minulla ei ole voinnissa mitään suurempaa vikaa. Onneksi tämän syksyn flunssa sattui nyt sairaslomalle!

Vauvan liikkeitä tunsin ensimmäistä kertaan rv 16+6. Liikkeitä alkoi tuntumaan päivä päivältä enemmän ja voimakkaammin. Nyt 19+ potkut tuntuvat jo monesti kädellä vatsan läpi ja voimakkaimmat näkyvät jo silmillä kun vatsa tärähtää. Neuvolan terkkarikin jo viime viikolla ihmetteli sitä, kuinka hän näki potkun mahan läpi sydänääniä kuunnellessa. Aikamoiset voimat siis pikkuisella ja tämä mama salaa haaveileekin, että lapsi seuraa äitinsä jalanjälkiä ja alkaa pelaamaan futista isompana.

Vauvakuume kasvaa koko ajan. Noin kymppiviikolla kävin kirpparilla ja oli pakko ostaa jo vähän vauvanvaatteita, sillä en vain saanut silmiäni irti niistä. Sen jälkeen olen ollut ostelematta mitään, sillä ajattelin että yritän odottaa sukupuolen selviämistä ensin. Viikko sitten kävin lääkiksessä olevan ystäväni kanssa ultraamassa vauvaa ja yritimme selvittää sukupuolta. Vähän heräili epäilys, että kyseessä on tyttö, sillä emme ainakaan löytäneet selviä kiveksiä. Pari kertaa tosin olin muka näkeväni ne, mutta en kyllä ollut ollenkaan varma. Pätkis viihtyi juuri silloin paljon jalat ristissä ja meistä kumpikaan ei ole kokenut ultraaja, eikä välttämättä osattu säätää koneen asetuksiakaan niin, että olisimme saaneet parhaan näkyvyyden. No kohta se selviää toivon mukaan. Toivottavasti kaikki on myös hyvin, rakenteet kunnossa ja vauva terve. Sehän on kuitenkin se pääasiallinen tarkoitus selvittää ultrassa.

Mieheni on aivan pähkinöinä tästä raskaudesta. Hän käy vähän väliä silittelemässä mahaani, joka alkaa jo kivasti näkyä. Tuntuu että jollain tapaa tämä raskaus on vielä tiivistänyt meidän suhdetta jollain tapaa. Onhan meillä nyt yhteinen pulla uunissa, jota kohtaan on suuria velvollisuuksia huolenpidon ja kasvatuksen suhteen. Molempia tulevia isoäitejä mummottaa jo kovasti ja nyt on jo käynyt selväksi, että tämä bebe ei kyllä tule kärsimään mistään materian puutteesta. Vauvan työnimi on vielä vähän vakiintumaton ja kutsun häntä milloin miksikin.

Blogin jatko vähän mietityttää, sillä minulla ei ole koskaan ollut kovin suuria intressejä kirjoittaa mitään raskausaiheista blogia. Niitä on pilvin pimein olemassa ja en usko että minulla on mitään kovin merkittävää muista poikkeavaa sanottavaa aiheesta. En myöskään tiedä haluaisinko kirjoittaa julkisesti vauvan asioista, sillä jos häntä myöhemmin harmittaa asia, että äiti on kertonut kaikista pottakoulutuksista yms. netissä. Samoin vähän mietityttää että haluaisinko julkaista vauvan kuvia blogissa samasta yllä mainitusta syystä. Kasvojen peittäminen kuviolla tai vain takaa päin otettujen kuvien lisääminen tuntuu taas omasta mielestäni melko typerältä. En siis oikein tiedä mitä tämän blogin suhteen tulee tapahtumaan. Nyt pitää kuitenkin lopettaa, sillä tästä postauksesta tuli jo tuskallisen pitkä :D

Piinapäivät lisääntyivät potenssiin kaksi

Aika kryptinen otsikko näin aamutuimaan! Eilen aamulla kävi niin, että tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin ja tänään aamulla viiva oli onneksi hieman tummempi. Tänään on pp11 ja näyttäisi siis siltä, että nyt saadaan kaiken sujuessa hyvin piinailla vielä helmikuun loppuun. Vieläkin vaikea uskoa, että oliko meillä vihdoin näin hyvä tuuri. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja alkio olisi kiinnittynyt oikeaan paikkaan, eikä olisi mikään kohdunulkoinen tai cornu-raskaus. Keskenmenoahan sitä tietysti vähän pelkää koko ajan, sillä todennäköisyydet siihen ovat niin suuret. Aluksi epäilin myös kemiallista raskautta, mutta minulla on tullut alkuraskauden oireita, joten en pidä sitä enää kovin todennäköisenä. Nyt kyllä kiinnostaisi tietää, että paljonko veressä on hcg:ta.

Aloin epäillä raskautta ensimmäisen kerran lauantaina. Kävimme siskoni kanssa edellisenä iltana/yönä tanssimassa (selvin päin tietysti!) yökerhossa ja jotenkin siinä pomppiessa kohtu tuntui painavalta. Mietin ensin, että onko minun munasarjat vieläkin niin isot, että ne tuntuvat raskailta ja hölskyvät. Lauantaipäivänä aloin ihmetellä, että miksi minulla on koko ajan pissahätä, vaikka yleensä pystyn pidättämään pitkiäkin aikoja. Lisäksi alavatsaa vihloi ja juili välillä, mutta ei kuitenkaan ollut ihan sellainen olo, että menkat olisivat alkamassa. Seuraavaksi kiinnitin huomiota aivasteluun. Olin aina naureskellut tälle raskausoireelle, että voikohan tuo pitää paikkaansa, mutta nyt olen lauantaista saakka aivastellut huomattavasti enemmän kuin sitä ennen.

Eilen oli aamupäivällä/päivällä lievää etovaa oloa. Tämä alkoi kuitenkin vasta testin tekemisen jälkeen, joten saattaa olla myös psyykkistä. Kaiken lisäksi sitä ei ole nyt tänään ollut, joten saatoin keksiä sen omasta päästä tai sitten innostus/jännitys eilen aiheutti sen. Iho on nyt myös ollut muutaman päivän huonommassa kunnossa kuin pitkiin aikoihin.

Tässä alla tekemäni testit. Ylempi on siis eiliseltä (pp10) ja alempi tänään aamulla tehty (pp11). Haaleitahan nuo viivat vielä ovat, mutta toisaalta menkkojenkaan ei olisi pitänyt vielä jäädä pois, joten ei tässä mitään tulipunaisia viivoja tarvitse tullakaan. Piti tänä aamuna vielä näyttää minun värisokealle miehellenikin nämä viivat ja kerta hänkin näki eron viivoissa, niin ei taida omat silmät liian puolueellisesti tulkita.

Todistusaineistoa

Vieläkin vaikea uskoa todeksi ja pelottaa innostua liikaa. Pelkään niin, että tässä vielä matto vedetään jollain tapaa jalkojen alta pois. Ajattelin lähteä käymään porukoiden luona nyt, sillä tuntuu etten malta enää pitää salaisuutena heiltä. Tämä olisi ensimmäinen lapsenlapsi sekä minun vanhemmilleni, että appivanhemmilleni ja voin vain kuvitella kuinka he tästä innostuvat.

Omalla äidilläni, joka on jo vaihdevuosi-iässä, alkoi kuukautiset uudestaan, kun hän sai tietää puolen vuoden kohdalla, että yritämme lasta. Kaikki sairaudet poissulkevat tutkimukset tehtiin ja lopulta lääkäri oli sitä mieltä, että äitini elää niin vahvasti meidän yrityksessä mukana, että hänen oma hormonitoimintansa käynnistyi uudestaan :D Isälläni on ollut tapana kirjoittaa joka vuosi joulukirje kaikille tuttaville, jossa hän on kertonut koko perheen kuulumiset kuluneelta vuodelta. 2010 vuonna hän kertoi ylpeänä kirjeessä, että minulle ja miehelleni on tullut vuoden aikana vauva, nimittäin koiravauva, ja jospa sitä lähivuosina ihan oikeitakin vauvojakin siunaantuisi. Vuonna 2011 hän kirjoitti, että sitten kun me saamme vauvan, niin hän aikoo kuuluttaa sen niin isoon ääneen kaikille, että kenellekään ei jää epäselväksi. Sitä seuraavana vuonna oli myös joku pieni maininta asiasta, mutta sen jälkeen alkoi meidän lapsettomuusprosessi, eikä hän ole enää maininnut asiasta sanallakaan joulukirjeissä. En kestä edes ajatella, kuinka mielissään hän on, jos pääsee seuraavaan joulukirjeeseen vihdoin kirjoittamaan vauvauutisia :)

PP7 eikä mitään oireita

Siinäpä koko tekstin sisältö pääpiirteittäin. Ei enää mitään oireita. Eilen oli vielä vähän sellainen olo, että raskaus voisi olla mahdollinen, sillä minulla oli pahoinvointia, joka oli voimakkaampaa kuin aiemmin (lutinus aiheuttanut sitä jo pp1 lähtien). Se voimistui niin paljon, että yhdessä välissä piti käydä jo yökkimässä vähän wc:ssä, kunnon oksennusta ei kuitenkaan tullut. Tänään ei kuitenkaan enää ole mitään. Myöskään vatsakipuja ei ole nyt vähään aikaan ollut. Pessimisti-minä jo luovutti raskauden suhteen. Optimisti-minä muistuttaa, että kaikissa raskauksissa ei ole oireita alussa ja mahdollisesta kiinnittymisestäkin on kulunut vasta vähän aikaa.

Soitin muuten eilen polille ivf-hoitajalle tuosta pissatulehduksen tapaisesta oireiluista ja kysyin, että voiko lutinus aiheuttaa sen. Hän vastasi saman tien, että voi aiheuttaa ja toisaalta myös alkanut raskaus voi sen aiheuttaa. Koska oireet alkoivat jo pari päivää alkion siirrosta, niin tuon raskaus-syyn voi mielestäni kuitenkin vetää yli.

Minäkin nautin aurinkoisista ilmoista! :)

Hyvää juhannusta kaikille! Minä vietän rauhallisen kotijuhannuksen siskoni kanssa, syödään hyvää ruokaa ja pakkailen tavaroita muuttoa varten. Aion myös ulkoilla koiran kanssa mahdollisimman paljon, joten toivotaan hyviä ilmoja :)
Mitä te teette juhannuksena?

Yhteinen(kö) vauvaprojekti

Minua on viime päivinä ollut sellainen tunne, että olen näissä hoidoissa melko yksin. En ole saanut tarpeeksi tukea mieheltäni ajan puutteen vuoksi.  Koko prosessin ajan olen käynyt pääasiassa yksin kaikilla hoitokäynneillä. Poikkeuksena ainoastaan ensikäynti, ensimmäinen inseminaatio ja punktiopäivä. Nainen on toki se, johon nämä hoidot vaikuttavat fyysisellä tasolla, mutta olisi mukava jakaa vähän sitä henkistä puolta, sillä se on kuitenkin se, jonka pitäisi koskettaa molempia. Nyt vaan ei ole ollut aikaa.

En halua kuitenkaan syyllistää miestäni osallistumisen tai tuen puutteen vuoksi kuitenkaan, harmittelen vain tilannetta. Hänellä on tällä hetkellä hirveä kiire ja stressi töissä ja hän on tehnyt yli 12h työpäiviä jo varmaan 1,5kk. Lisäksi työpäiviä on kertynyt 6-7 per viikko. Tuntuu että meidän arki on ollut vain ovella tapahtuvia läpsystä vaihto-tilanteita ja vaikka minä tämän viikon lomalla olenkin, yhteistä aikaa on ollu max.tunti iltaisin. Sekin aika on mennyt siihen, että mieheni on kotiin tullessaan syönyt jotain ja valmistautunut nukkumaan menemiseen. Nopeasti vaihdettu päivän kuulumiset. Inhottavia tuollaiset projektityöt, jotka aina välillä vaativat niin kovasti, ettei millekään muulle jää aikaa. Onneksi tässä ivf:ssä ei raskautuminen ole kiinni seksin harrastamisesta, sillä näillä aikatauluilla yritys olisi tuhoon tuomittu :D

Olin odottanut tätä viikkoa niin paljon, sillä tämä on minun ainoa lomaviikko tänä kesänä ja miehelläni piti alkaa loma myös samaan aikaan. No hän joutui siirtämään loman alkua viikolla eteen päin ja näillä näkymin pääsee nyt vasta juhannukseksi lomalle. Muuten hyvä, mutta meillä on tänä vuonna eri juhannussuunnitelmat, joten se siitä yhteisestä ajasta. Tiedän että mies mielellään olisi ollut enemmän tukena minulle, mutta kahdessa paikassa on vain valitettavasti mahdotonta olla yhtä aikaa.

Toki minulla on ihania ystäviä ja ihana perhe, joille puhua. Ihanasta vertaistuesta täällä blogimaailmassa puhumattakaan. Välillä vaan ei tee mieli puhua sellaiselle, joka ei ole itse käynyt läpi samoja asioita, eikä ole samassa veneessä, niin kuin mieheni on. Nyt olisi sellainen olo, että tekisi mieli käpertyä vain kainaloon ja päästää pieni itku. Hän lupasi eilen illalla, että heti kun hän jää lomalle, hän aikoo olla minun unelmien mies koko loman ajan. Kovia lupauksia ja niitä siis odotellessa :)

Hämmennys

Soitin eilen aamulla tk:n ja kysyin, voisiko lääkäri kirjoittaa minulle antibiottireseptin virtsatieinfektioon ilman, että käyn viemässä näytettä, sillä oireet olivat niin selvät. Puhelimessa ollut hoitaja oli sitä mieltä, että koska minulla ei ole ollut niin moneen vuoteen kyseistä infektiota, minun tulisi käydä antamassa näyte ensin. Pyöräilin vesisateessa labraan ja takaisin. Hieman myöhemmin tarkistin Omahoidosta vastauksen ja se oli negatiivinen! Leukkaritkaan eivät olleet koholla, joten tuskin siis olisi mitään väärää negaa. Vastauksesta jäikin sitten iso hämmennys, sillä virtsaaminen kirveli ja sattui alavatsaan niin, että irvistytti ja tuntui että virtsaamisentarve oli myös tiheentynyt.

Eilen ja tänään kirvely/kipu on kuitenkin ollut vähäisempää kuin viikonloppuna. En kyllä vieläkään tiedä mistä tämä johtuu. Tuorein veikkaus on, että voisiko vähän tätä pikkuhousuihin tulevaa lutinus-mönjää päästä nousemaan välillä virtsaputkeen ja -rakkoon ja se siellä ärsyttäisi. Tämä on täysin oma heitto vain, eikä perustu mihinkään lähteeseen, tai toisen ihmisen kokemukseen. Tiheentynyt virtsaamisentarve selittyisi runsaammalla juomisella.

Nyt on siis PP5 ja olo on ihan hyvä. Aiemmin mainitsemani oireet lutinuksesta ovat pikkuhiljaa lieventyneet, ilmeisesti kroppa alkaa tottumaan paremmin hormoniin. Sivuvaikutuksia edelleen on, mutta nyt niiden kanssa on helpompi elää. Mitään kovin kummoisia kipuja ei enää ole, sillon tällöin vain vihloo/pistää/jomottaa. Olen ottanut urheilun suhteen kevyesti siitä asti kun aloin pistämään gonal-F:ää, sillä pelkäsin niin kovasti hyperiä. Nyt alkionsiirron jälkeen on ollut niin ikävä olo ja kipuja, etten ole voinut sen vuoksi tehdä oikein mitään. Tänään aamupäivällä laitoin pitkästä aikaa lenkkarit jalkaan ja käytiin koiran kanssa juoksemassa. Teki kyllä hyvää, sekä minulle että koiralle, eikä mitään kipuja tuntunut. Koirakin on nukkunut koko päivän sen jälkeen, eikä ole yrittänyt houkutella leikkimään tai kerjännyt rapsutuksia. Huomenna ajattelin mennä käymään salilla, joten pikkuhiljaa normaali elämä lähtee taas käyntiin.

Fiilis siitä, että tärppääkö tässä kierrossa vaihtelee koko ajan. Eilen aamulla (pp4) heräsin voimakkaaseen vihlontaan alavatsalla ja ajattelin, että nyt se kiinnittyi. Pian sen jälkeen itsesuojeluvaisto iski takaisin päälle ja tuli vahvasti sellainen olo, että en voi olla raskaana. En uskalla kovin toiveita nostattaa, vaikka nyt on varmasti paras sauma koko yrityshistorian aikana raskautumisen suhteen. Sain luvan testata jo pp10, mutta eikö se ole aika aikaisin? Toki siinä saattaa raskaus näkyä jo, mutta yleensä ilmeisesti on ohjattu testaamaan pp12-14. No joka tapauksessa en varmaan malta odottaa ainakaan sitä pitemmälle. Nyt myös jännittää se, että jos en tule raskaaksi ja kuukautiset alkavat, tuleekohan tässä kierrossa sitä tiputteluvuotoa. Minulla on koko ajan ollut se tunne, että vuoto on johtunut jotenkin keltarauhasesta, vaikka reilu vuosi sitten arvo oli normaali. Nyt jos tiputteluvuoto jää pois, niin se varmaan johtuu lutinuksesta, mikä tukisi omaa intuitiota.

Koitan stressata mahdollisimman vähän. Täysin stressaamattahan tässä ei vain yksinkertaisesti voi olla :)

PP3 ja virtsatieinfektio?

Loistava ajankohta virtsatieinfektiolle. Eilen aamulla alkoi tuntumaan alavatsalla voimakasta kipua virtsaamisen yhteydessä, mutta ajattelin että se jotenkin vielä liittyy näihin muihin kipuihin, mitä minulla on ollut. Pikkuhiljaa siihen sitten alkoi tulla myös kirvely mukaan ja päivän mittaa virtsaamisen tarve tiheni selvästi. Minulla oli VTI joskus vuosikausia sitten ja oireet tuntuvat nyt ihan samalta. Just my luck. 

Muuten en olisi huolissani pätkääkään ja menisin rauhassa vasta huomenna tk:n selvittämään asiaa, mutta toki tämä alkionsiirto alkoi nyt huolettamaan. Oireiden kanssa pärjäisin tämän päivän kotona ihan varmasti, vaikka vessassa irvistyttääkin. Soitin päivystykseen, että kannattaako minun tulla sinne jo nyt tänään jonottamaan koko päiväksi, että jossain välissä pääsisin jättämään sen pissanäytteen. Saan kuulema itse päättää, sillä alkion siirron vuoksi he voisivat harkita hoitavansa minua jo tänään sunnuntaina. Puhelimessa ollut hoitaja oli kuitenkin sitä mieltä, että jos oireiden kanssa pärjään, niin voisin odottaa myös huomiseen ja mennä tk:n aamulla. Samaa ajattelin itsekin, että tuskin tässä nyt yhdellä päivällä on hirveästi vaikutusta. Varsinkin kun tässä menisi varmasti pitkälle iltapäivälle/iltaan ennen kuin minua edes hoidettaisiin vähäisen kiireellisyys-asteen vuoksi.

Viime yönä tuntui etten millään saa nukahdettua ja kello oli jo melkein kolme, enkä ollut vieläkään nukahtanut hetkeksikään. Turhautti niin paljon, sillä olin ollut suurimman osan päivästä todella väsynyt (erityisesti muutama tunti lutinuksen jälkeen), vaikka olin nukkunut edellisenä yönä kellon ympäri. Ajattelin että kun laitan illalla päivän viimeisen lääkkeen, niin väsy iskee varmasti 0,5-1 tunnin päästä. No ei iskenyt. Siinä sitten klo 3 päätin nousta ylös ja lähteä kauppaan. Rakastan sitä, että puolen kilometrin päässä on 24h auki oleva kauppa! Kävin hakemassa karpalomehua ja sitä sitten litkin aamun tunteina, ennen kuin painuin takaisin sänkyyn. En tiedä ehtikö se vielä vaikuttaa ja kuinka paljon hyötyä siitä ylipäätään on, mutta tänä aamuna ei kirvellyt ja sattunut aivan yhtä paljon kuin eilen. En osaa kuitenkaan nyt päättää, että mitä tekisin sen päivystyksen suhteen :/