It's A Boy!

Tänään oli SE päivä, eli rakenneultra! Viime yö meni jotenkin tosi levottomasti nukkuessa, enkä meinannut millään saada illalla unta. En tunnistanut itsestäni, että minua kovin olisi jännittänyt, mutta eiköhän sitä ole kuitenkin ilmassa ollut. Vauva myös potki pitkään suoraan oikeaan nivuseen, mikä välillä vähän häiritsi nukahtamisyritystä.

Viikkoja on tänään 20+2 ja ensin katsottiin tietysti kaikki rakenteet ja tutkimuksen perusteella ei ollut havaittavissa mitään poikkeavaa. Vauvan mitat vastasivat viikkoja (ylläri) ja painoa oli 336g.

Sukupuoli katsottiin viimeisenä ja ei kyllä jäänyt paljoa epäselvyyttä siitä! Oli nimittäin niin selvät pojan merkit, että kuka vain olisi sen kuvan perusteella voinut tehdä saman päätelmän. Alkoi naurattamaan viikon takainen ultraaminen ystäväni kanssa, jossa päädyimme siihen lopputulokseen, että kyseessä on tyttö, sillä jalkojen välissä ei näkynyt mitään erityistä. Toisaalta meidän puolustukseksi, silloin oli aika paljon huonolaatuisempi kuva. Istukka oli oikealla puolella osittain etuseinässä ja kiertäen kyljen kautta vähän myös takaseinään.

Kohdunsuulla ei ole tapahtunut nyt parin viikon sisällä lyhentymistä ja sisäsuu oli kiinni, joten sen suhteen ei myöskään mitään huolta tällä hetkellä.. back to work! Vaikka tämä sairaslomailu oli myös kivaa, niin omalla tavalla on ollut vähän morkkis ja lusmu olo siitä, että makaan vain kotona, vaikka voisin ihan hyvin käydä töissäkin. Nyt tämä lusmuilu saa siis loppua ja pääsen kunnolla ihmisten ilmoille. Lauantaina olisi tiedossa muun muassa vaunukaupoissa kiertelyä! Siinä vasta yksi viime aikojen ahdistuksen aiheuttaja, sillä mistä nyt ensimmäisen kohdalla voi tietää, että mitkä vaunut ovat hyvät ja mitkä ominaisuudet ovat minulle tärkeitä. Paljon tutkiskelua on tullut jo tehtyä asian suhteen ja jotkin mallit kiinnostavat muita enemmän. Pitäisi vain päästä kokeilemaan ja tutkimaan ihan livenä niitä ennen mitään valintoja. Muutenkin odotan lauantaita innolla, sillä sen kohdalle on sovittu parisuhdepäivä ja oman rakkaan naaman tuijottelua aamusta iltaan.

Edelleen raskaana ja muut kuulumiset

Kyselyitä kuulumisista on tullut, joten päätin kertoa niistä näin postauksessa. Tein siis positiivisen testin juhannuksena, jonka jälkeen oli pakko testata vielä noin viikon ajan joka aamu ja kyllähän se viiva vahvistui päivä päivältä. Siitä alkoikin sitten kiire, kun piti pakata tavaroita viikon päästä olevaa muuttoa varten, mutta samaan aikaan oli vaikea keskittyä mihinkään muuhun, kun hykertelin vain onnellisena. Kerroin heti perheelleni ja parille kaverille asiasta. Nopeasti kuitenkin jymähti päälle pelko keskenmenosta, kohdunulkoisesta raskaudesta tjs. Nään kuitenkin työni kautta niin paljon keskenmenoja, että jollakin tapaa todellisuus niiden oikeasta määrästä on varmasti vähän hämärtynyt ja pidin sitä pelottavan todennäköisenä.

Viikolla 5+ kävin ruisrockissa, jossa ensimmäistä kertaa iski päälle lievää pahoinvointia, lähinnä tupakan haju oli ikävä. Nukuttua tuli aivan liian vähän ja olin ihan kuoleman väsynyt viikonlopun jälkeen. Yllätyksekseni en millään lähtenyt enää toipumaan väsymyksestä seuraavalla viikolla, vaikka nukuin todella paljon. Siitä alkoikin sitten jäätävä väsymys. Tiesin kyllä, että raskaana olevat aina valittavat väsymystä, mutta olin ehkä hieman salaa vähätellyt asiaa. Vaikka nukuin 10-12h yöunet ja päivällä vielä noin 2h päiväunet, olin silti kaiken hereilläoloajan ihan koomassa. Television katsomisesta ei tullut mitään, kun nukahdin aina sohvalle. Turvotus vatsassa oli tosi hämmentävä, sillä vatsa näytti jo siltä, että olisin paljon pitemmällä raskaana. Se laski kuitenkin pikkuhiljaa pois. Toivottavasti kukaan ei nyt ajattele pahaa siitä, että hieman valitankin raskaudesta, kun varmasti kaikki tahtomattaan lapsettomat vaihtaisivat kanssani paikkaa tässä asiassa. Olen ihan älyttömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen raskaana, oli minulla mitä tahansa vaikeuksia sen kanssa.

Viikolla 7 minulla oli ultra sairaalassa. Se tarjotaan ainakin meidän sairaalassa kaikille ivf-alkuisille raskauksille, jotta varmistetaan että raskaus on oikeassa paikassa ja syke löytyy. Siinä näkyi elossa oleva suloinen pieni pallero. Lisäksi löytyi useampia kystan tapaisia rakkuloita molemmista munasarjoista. En enää muista tarkalleen, mutta yhteensä n. 4-6 ja suurimmat olivat 3cm halkaisijaltaan. Ne eivät olleet kuitenkaan onneksi vaivanneet minua mitenkään, vaikka voisivat olla kipeitä. HCG pitää niitä yllä ja sainkin kontrolliajan parin viikon päähän, vaikka ilmeisesti kontrolli oli aika turha. Minua ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä pääsin kurkkimaan vauvaa yhden ylimääräisen kerran :) Tässä kuva jälkimmäisestä ultrasta, jossa viikkoja 9+3.

Päivää ennen tätä toista ultraa oli ensimmäinen neuvola, jossa nyt ei mitään erikoista tapahtunut. En tykännyt terveydehoitajasta, mutta onneksi hän ei ollut se meidän vakituinen th, joka on tosi mukava. Sykettä ei kuulunut dopplerilla, mutta en säikähtänyt siitä, sillä viikkoja oli vielä niin vähän ja seuraavana päivänä oli tosiaan se ultra, jossa sain varmistuksen, että vauvalla on kaikki hyvin.

Töissä käyminen oli tosi raskasta väsymyksestä ja pahoinvoinnista johtuen. Pahoinvointi oli jotenkin kummallista, sillä välillä oli päiviä ettei sitä ollut ollenkaan ja sitten se taas palasi. Ei voi puhua mistään aamupahoinvoinnista, sillä niinä päivinä kun sitä oli, sitä oli kyllä vuorokauden ympäri. Jonkin verran tuli myös oksenneltua ja halailin välillä wc-pönttöä myös töissä. Se meni kuitenkin onneksi ohi jo joskus 11.viikon kieppeillä. Viikkoa myöhemmin myös väsymys hieman helpotti.

Viikolla 13 minulla oli niskapoimu-ultra. Siinä kaikki oli tosi hyvin ja oli ihana katsella vauvaa touhuilemassa vatsassa. Kystat olivat alkaneet pienentyä ja niitä oli enää muutama jäljellä.

Olo oli näillä viikoilla tosi hyvä ja rauhallinen. Tuntui vain, että aika ei millään kulu tarpeeksi nopeasti. Päivät matelivat hitaasti, sillä joka päivä mietti paljon tänään on viikkoja ja luki vau.fi sovelluksesta miten vauva kehittyy.

Ensimmäinen lääkäriultra oli joskus viikolla 14. Aika turhaksi koin, sillä mitään ongelmia minulla ei ollut ja oikeastaan mitään ei tehty, mitä terkkari ei olisi voinut tehdä. Kuulema sisätutkimustakaan ei nykyohjeiden mukaan ole tarve tehdä tällä käynnillä, mutta pyysin kuitenkin, että jos hän voisi sen tehdä. Minua nimittäin vähän huoletti, että jossain välissä tulisi ongelmia ennenaikaisten supistusten vuoksi ja halusin että alkutilanne varmistetaan. Omalla äidilläni on siis ollut kaikissa raskauksissa ennenaikaisia supistuksia ja kohdunsuulla muutoksia jo liian aikaisin. Pikkusiskoni kohdalla hän joutui vuodelepoon jo viikolta 17 asti, mitä en toivoisi omalle kohdalleni. Kaikki sisarukseni ovat kuitenkin syntyneet lopulta täysiaikaisina.

Viikolla 17 se sitten tapahtui, mitä olin vähän pelännyt. Minulla alkoi tuntumaan kovottelusupistuksia. En ollut niistä kuitenkaan kovin huolissaan, sillä ne olivat kivuttomia, mutta joka tapauksessa sen verran napakoita, että tuntuivat vaikka en kädellä tunnustellutkaan vatsan päältä. Levossa niitä tuli n.20-25 min välein ja liikkeellä ollessa vähän tiheämmin. Kerroin asiasta neuvolassa viikolla 18 ja asiasta nousi vähän isompi haloo kuin olin itse ajatellut. Minulle kirjoitettiin 2 viikon sairasloma ja vannotettiin lepäämään. Virtsatieinfektio myös suljettiin pois. Lepo auttoi, sillä tuntui että kovottelut harvenivat jonkin verran ja eivät olleet enää niin napakoita. Nyt kuitenkin 1,5 viikkoa levänneennä yhtäkkiä on tuntunut taas vähän tiheämpään ja napakampina.

Ensi viikolla on rakenneultra, joka on varattu lääkärille ja hän tarkistaa siinä samalla kohdunsuun tilanteen. Täytyy kyllä myöntää, että olen pari kertaa itse tutkinut kohdunsuun tilanteen nyt sairasloman aikana ihan mielenkiinnosta. Se kuitenkin ärsyttää supistuksia vähän lisää, joten yritän välttää sitä. Kanavaa on ihan hyvin jäljellä, mutta kohdunsuu tuntuu vähän turhan pehmeältä ja ulkosuu on sormen kärjelle auki. En voi verrata nykytilannetta ennen kovotteluita olevaan tilanteeseen, sillä en silloin tutkinut asiaa. En ole kuitenkaan kovin huolissaan asiasta tällä hetkellä. Enköhän saa taas luvan mennä takaisin töihin rakenneultran jälkeen. Kätilöillä on ikävä tapa tuntea suurta morkkista sairauslomistaan ja minulla on myös ollut jotenkin huono omatunto tästä sohvalla löhöilystä, sillä minulla ei ole voinnissa mitään suurempaa vikaa. Onneksi tämän syksyn flunssa sattui nyt sairaslomalle!

Vauvan liikkeitä tunsin ensimmäistä kertaan rv 16+6. Liikkeitä alkoi tuntumaan päivä päivältä enemmän ja voimakkaammin. Nyt 19+ potkut tuntuvat jo monesti kädellä vatsan läpi ja voimakkaimmat näkyvät jo silmillä kun vatsa tärähtää. Neuvolan terkkarikin jo viime viikolla ihmetteli sitä, kuinka hän näki potkun mahan läpi sydänääniä kuunnellessa. Aikamoiset voimat siis pikkuisella ja tämä mama salaa haaveileekin, että lapsi seuraa äitinsä jalanjälkiä ja alkaa pelaamaan futista isompana.

Vauvakuume kasvaa koko ajan. Noin kymppiviikolla kävin kirpparilla ja oli pakko ostaa jo vähän vauvanvaatteita, sillä en vain saanut silmiäni irti niistä. Sen jälkeen olen ollut ostelematta mitään, sillä ajattelin että yritän odottaa sukupuolen selviämistä ensin. Viikko sitten kävin lääkiksessä olevan ystäväni kanssa ultraamassa vauvaa ja yritimme selvittää sukupuolta. Vähän heräili epäilys, että kyseessä on tyttö, sillä emme ainakaan löytäneet selviä kiveksiä. Pari kertaa tosin olin muka näkeväni ne, mutta en kyllä ollut ollenkaan varma. Pätkis viihtyi juuri silloin paljon jalat ristissä ja meistä kumpikaan ei ole kokenut ultraaja, eikä välttämättä osattu säätää koneen asetuksiakaan niin, että olisimme saaneet parhaan näkyvyyden. No kohta se selviää toivon mukaan. Toivottavasti kaikki on myös hyvin, rakenteet kunnossa ja vauva terve. Sehän on kuitenkin se pääasiallinen tarkoitus selvittää ultrassa.

Mieheni on aivan pähkinöinä tästä raskaudesta. Hän käy vähän väliä silittelemässä mahaani, joka alkaa jo kivasti näkyä. Tuntuu että jollain tapaa tämä raskaus on vielä tiivistänyt meidän suhdetta jollain tapaa. Onhan meillä nyt yhteinen pulla uunissa, jota kohtaan on suuria velvollisuuksia huolenpidon ja kasvatuksen suhteen. Molempia tulevia isoäitejä mummottaa jo kovasti ja nyt on jo käynyt selväksi, että tämä bebe ei kyllä tule kärsimään mistään materian puutteesta. Vauvan työnimi on vielä vähän vakiintumaton ja kutsun häntä milloin miksikin.

Blogin jatko vähän mietityttää, sillä minulla ei ole koskaan ollut kovin suuria intressejä kirjoittaa mitään raskausaiheista blogia. Niitä on pilvin pimein olemassa ja en usko että minulla on mitään kovin merkittävää muista poikkeavaa sanottavaa aiheesta. En myöskään tiedä haluaisinko kirjoittaa julkisesti vauvan asioista, sillä jos häntä myöhemmin harmittaa asia, että äiti on kertonut kaikista pottakoulutuksista yms. netissä. Samoin vähän mietityttää että haluaisinko julkaista vauvan kuvia blogissa samasta yllä mainitusta syystä. Kasvojen peittäminen kuviolla tai vain takaa päin otettujen kuvien lisääminen tuntuu taas omasta mielestäni melko typerältä. En siis oikein tiedä mitä tämän blogin suhteen tulee tapahtumaan. Nyt pitää kuitenkin lopettaa, sillä tästä postauksesta tuli jo tuskallisen pitkä :D