Taukokuukausi

Niinhän siinä sitten kävi, ettei toinenkaan inseminaatio tuottanut tulosta. Nyt tämä kierto pidetään taukoa hoidoista. Söin kuitenkin letrozolia alkukierrosta, sillä se on sopinut minulle hyvin. Nyt mennään jo kiertopäivää 19, eli ovulaatio oli alkuviikosta. En kyllä seurannut sitä mitenkään, mutta luotan siihen, että se tapahtui suurin piirtein silloin.

Seuraavassa kierrossa on kolmas inssi. Olin jo ihan heittänyt toiveet hukkaan sen suhteen, että kolmas inssi tuottaisi meidän kohdalla tulosta. Hoidin kuitenkin töissä vähän aikaa sitten naista, joka oli tullut raskaaksi kolmannesta inseminaatiosta, joten tällä hetkellä annan hieman toivoa asialle.

Hieman ennen joulua näin hyvää ystävääni, joka asuu nykyään muualla ja oli tullut käymään kotipaikkakunnallaan jouluna. Hän tietää meidän tilanteesta ja juteltiin siitä jonkin aikaa. Vähän ajan päästä hän ilmoitti, että he ovat jättäneet ehkäisyn pois nykyisen miesystävänsä kanssa, vaikka ovat tunteneet vasta muutamia kuukausia. Vauva saa tulla jos on tullakseen, mutta eivät kuulemma jaksa enää kondomin kanssa värkätä ja hormonaaliset ehkäisyvalmisteet eivät ole sopineet ystävälleni kovin hyvin. Kauhean huono omatunto, mutta toivoin ettei heillä tärppäisi vielä. Tuntuu niin epäreilulta jos hyvä ystävä tulee raskaaksi niin tuoreessa suhteessa ja kun vauvaa ei vielä kuitenkaan varsinaisesti edes yritetä. Olenko ihan kamala ihminen? Kaikki tutut ja puolitutut lisääntyvät tällä hetkellä kovaa vauhtia ja niitä ilmoituksia siedän jossain määrin, mutta kun hyvät ystävät tulevat raskaaksi, asia koskettaa itseä syvemmältä. Toisaalta ihana kun he kertovat siitä minulle, sillä en halua, että oma lapsettomuuteni asettaa rajoja sille, että he eivät pystyisi puhumaan minulle heille tärkeistä ja isoista asioista. Oli myös kiva huomata, että kyseinen ystävä ensin haisteli ilmapiiriä ja että millä mielillä olin sillä hetkellä, ennen kuin kertoi omasta tilanteestaan. Mutta silti sattui.

Lapsettomuus ja kätilön työ

Lapsettomuus ja kätilön työ. Lapseton kätilö. Kuulostaa hieman haastavalta yhtälöltä. Päätin kirjoittaa tästä aiheesta, sillä se nousi mieleen töissä, kun hoidin synnytyksen ja synnytyksen jälkeen tuore äiti onnesta liikuttuneena, vauva rinnallaan kysyi minulta, onko minulla omia lapsia. Tuli hieman vaikea olo.

Olen ollut pitempään entinen kätilöopiskelija/nykyinen kätilö, kuin olen kärsinyt lapsettomuudesta. Vauvakuume iski aikalailla ensimmäisenä opiskeluvuotena 4,5 vuotta sitten. Oma lapsi ei kuitenkaan vielä siinä vaiheessa tuntunut kovin järkevältä idealta, enkä todellakaan tiennyt lapsen saamisen tulevan olemaan näin haastavaa meidän kohdalla. Ei siis tuntunut lainkaan hankalalle, että muut ihmiset ympärillä saivat lapsia. Tässä vaiheessa en vielä ollut kosketuksissa kätilön työhön, sillä ensimmäiset kolme vuotta opinnoista kahlasimme läpi sairaanhoitajan perusopintoja.

Keväällä 2013 aloin pikkuhiljaa tuskastumaan siihen, että oli jo kulunut 4-5 kk (!!) enkä vieläkään ollut tullut raskaaksi. Samaan aikaan oli sairaanhoitaja-vaiheen viimeiset kurssit ja harjoittelut käynnissä, joka meidän koulussamme tarkoittaa Perheen hoitotyön-kokonaisuutta. Se sisälsi siis naistentaudit, synnytykset ja pediatrian eli lapsen hoitotyön. Muistan kuinka teoriatunneilla ketutti ja olin jotenkin herkillä asian suhteen, vaikka yritystä ei ollut edes kovin kauaa ollut. Tällä hetkellä lähinnä naurattaa se kärsimättömyys! Tästä opintokokonaisuudesta seurasikin sitten luontevasti se, että syksyllä alkoi kätilön suuntaavat opinnot (viimeiset 1,5 vuotta)

Ihan kunnolla koin itseni lapsettomaksi alkusyksystä 2013, eli siitä kun varsinaiset kätilön suuntaavan opinnot alkoivat. Olen heti alusta saakka "tottunut" ajatukseen, että vaikka en itse ole vielä saanut omaa lasta, työhöni kuuluu mm. raskaana olevien naisten hoito, synnytysten hoito, synnyttäneiden ja vastasyntyneiden hoito, sekä keskenmeno- ja raskaudenkeskeytyspotilaiden hoitaminen. It's not that big of a deal.

Koko opintojen vaikein hetki taisi olla marraskuussa 2013, kun meillä tuli ensimmäinen vuosi täyteen siitä, kun aloimme yrittämään lasta. Samalla viikolla aloitin lapsivuodeosastolla harjoittelun ja jouduin päivät pitkät tuoksutteleaan niitä suloisia pikku kääröjä. Siitä viikosta kun pääsin yli, kaikki on sujunut melko hyvin. Nyt toinen vuosipäivä valmistuneena kätilönä synnytyksiä hoitaessa ei ollut mitään verrattuna vuoden takaiseen. En tiedä onko aihe nyt tällä hetkellä mulle vähemmän kipeä, vai osaanko vain suojata itseäni paremmin.

En voi kieltää, ettenkö herkistyisi hoitamani synnytyksen jälkeen mitenkään. Epäilen tosin, että herkistyisin samalla tavalla myös vaikka en olisikaan itse lapseton. Nyt ei kuitenkaan puhuta siis mistään itkemistä yms. vaan liikuttuneesta olotilasta ja onnellisuudesta toisen puolesta. En ole kokenut ihan kamalan vaikeaksi hoitaa abortteja, mutta ilmeisesti mun töitä varten kehittämäni "suojamuuri" auttaa mua selviytymään näistä tilanteista sen vaatimalla tavalla, enkä ole jäänyt vatvomaan asioita työpäivän jälkeen.

Millä tavalla oma lapsettomuus on kehittänyt kätilö-minääni? En ole kovin paljoa hoitanut lapsettomuuden kanssa kamppailevia naisia/perheitä, sillä en ole ollut harjoittelussa lisääntymisterveyden yksikössä. Uskoisin, että jossain määrin osaisin kohdata heidät paremmin kuin joku, jolla ei ole omakohtaista kokemusta lapsettomuudesta. Toki kokeneet kätilöt, jotka ovat ikänsä hoitaneet pääsääntöisesti lapsettomia pariskuntia ovat oma lukunsa ja minua pätevämpiä työssään valtavan kokemuksensa myötä. 

Olen kuitenkin hoitanut perheitä, joilla on lapsettomuustausta, mutta nyt ovat raskaana tai ovat vasta synnyttäneet ensimmäisen lapsensa. Tiedän, että lapsettomuus ei lopu siihen positiiviseen raskaustestiin, eikä edes siihen kauan odotetun pienokaisen syntymähetkeen. Lapsettomuus pysyy kiinni pariskunnassa jossain määrin koko loppuelämän. Olen itse kokenut, että raskaana olevat lapsettomuus-taustaiset naiset ovat keskimääräistä huolestuneempia raskauden etenemisestä  ja pelkäävät helposti pahinta joka tilanteessa. He eivät ehkä uskalla nauttia raskaudestaan koko sen aikana, sillä eivät luota siihen, että se jatkuu loppuun saakka tms. Synnytyksen jälkeenkin he saattavat aluksi olla yltiövarovaisia lapsen kanssa ja huolestua helposta. 

Olen pyrkinyt sanomaan kaikille hoitamilleni lapsettomuustaustaisille naisille, että on aivan ok, että vastasyntyneen kanssa on aluksi kotona haastavaa ja univelkaa kertyy enemmän kuin laki sallii. Jostain syystä, jotku kokevat, että heillä ei ole "oikeutta" valittaa mm. väsymyksestä tai vauvanhoidosta, sillä tästähän he vuosikaupalla haaveilivat ja kävivät läpi aikamoisen hoitopolun ennen raskaaksi tulemista. 

On kuitenkin ihana hoitaa perheitä, joissa lapsen saaminen ei ole ollut itsestäänselvyys, sillä se hetki kun he saavat kauan odotetun palkinnon syliin tai kun he ensimäisten päivien aikana pikkuhiljaa tutustelevat tähän ihmeeseen on priceless! Yhtään kuitenkaan vähättelemättä kenenkään ei-lapsettomien onnea tai kokemuksia :)

Toinen yritys

Nyt on viikko toisesta inseminaatiosta. Aluksi oli sellainen olo, että ärsyttää koko juttu ja ei tästä kuitenkaan tule haluttua lopputulosta. Nyt on lähinnä whatever-fiilis.

Kaikki alkoi siitä että tää on ollut taas yhtä säätöä. Taas kerran inseminaatio osui yövuorojen kohdalle ja ei siinä muuten mitään, mutta työmatkani on niin pitkä, että ärsyttää joka välissä viilettää tätä väliä. Normaalisti nukun yövuorojen välissä sairaalan päivystysasunnolla.

Aloitin siis kolmen yön putken sunnuntaina  ja maanantaina oli aika ultraan (kp 12). Rukoilin että inseminaatio sovittaisiin keskiviikolle (kp 14), jotta minun ei tarvitsisi käydä mutkaa kotona tiistaina, mutta toisintona viime kuukaudelle, munarakkula oli jo melkein puhkeamassa ja inseminaatio sovittiin tiistaille (kp13). No ei muuta kuin kaupan kautta kotiin ja kotona huomasin unohtaneeni käydä apteekissa ostamassa pregnylin. Väsytti niin paljon ja oli jäätävä nälkä, että päätin käydä apteekissa vasta töihin lähtiessäni. Pregnylin pisto siis myöhästyi 5 tuntia.

Seuraavana aamulla taas takaisin kotiin ja pariksi tunniksi nukkumaan ennen sairaalalle raahautumista. Itse toimenpide sujui taas hyvin, ei tuntunut mitään kipua ja oli nopeasti ohi. Taas vähäksi aikaa nukkumaan ennen kuin piti lähteä töihin. Tässä vaiheessa pelotti tuleva yö, sillä univelkaa oli jo valmiiksi ja koko yö pitäisi jaksaa valvoa.

NOTE TO SELF: Älä enää ikinä aloita lapsettomuushoitoja, jos käyt toisella paikkakunnalla töissä(+100km)! Erityisesti jos on kyse 3-vuorotyöstä! Mutta toisaalta jos kyseessä olisi ollut päivätyö, olisin joutunut olemaan koko päivän pois töistä, nyt en ollut pois töistä ollenkaan. Onneksi aloitan tammikuussa työt täällä kotipaikkakunnalla :)

Viime kierrossa tunsin selvästi ovulaation ensimmäistä kertaa eläissäni ja ajattelin sen johtuvan siitä, että nyt oli ollut lääkkeet tukemassa kiertoa. Tässä kierrossa en ole kuitenkaan tuntenut mitään vastaavaa, lähinnä vain pientä nippailua alavatsalla ennen inseminaatiota ja vähän sen jälkeen. Asia alkoi vaivaamaan kohtalaisen paljon pari päivää inssin jälkeen ja tein ovulaatiotestin, joka näytti POSITIIVISTA! Jatkoin vielä muutaman päivän tikuttelua ja testi oli positiivinen joka päivä. Nyt en tähän hätään keksinyt muuta selitystä, kuin että ovulaatiota ei ole tapahtunut ja mun keho pyrkii jatkuvasti irrottamaan munasolua tuloksetta. Siitä syystä LH on koko ajan koholla. Lopetin tikuttelun, enkä tiedä onko testi muuttunut vieläkään negatiivisesti.

Joten summa summarum:
- En usko että raskaudun tästä kierrosta
- Koko inseminaation ärsyttävin/kivuliain vaihe on pregnylin pisto (kirvelee/sattuu niin ikävästi).
- Seuraavassa kierrossa pidetään tauko hoidoista. Sain kuitenkin luvan syödä letrozolia, sillä se on sopinut minulle niin hyvin. Ei mitään sivuvaikutuksia, kohdun limakalvo on ollut hyvänpaksuinen ja tiputteluvuotoakin oli vain 2 päivää ennen menkkoja (luksusta).