31. toukokuuta 2015

Eka IVF

Nyt on siis ensimmäinen ivf-hoito menossa. Kaikki alkoi sillä, että pari viikkoa sitten aloitin suprecur-sumuttelut sammuttamaan minun oma hormonitoiminta. Olin ennen hoidon aloittamista Helsingissä ystäväni luona ja tarkoitukseni oli, että olisin aloittanut lääkkeen siellä. En tajunnut yhtään kuinka harvinaisesta lääkkeestä oli kyse ja että suurimmissakaan apteekeissa ei lääkettä välttämättä ole valikoimassa. No perjantaina lähdettiin sitten apteekkiin hakemaan lääkettä, sillä sunnuntaina oli aloituspäivä. Heti ensimmäisestä yliopiston apteekista sanottiin, että heillä ei ole sitä tällä hetkellä paikalla, eikä missään muussakaan yliopiston apteekissa pääkaupunkiseudulla ole sitä. Käytiin vielä parissa muussa vähän isommassa apteekissa keskustan alueella, jotka eivät kuuluneet kyseiseen ketjuun mutta sama vastaus saatiin niistäkin. Jos olisi ollut arki, apteekit olisivat voineet tilata lääkkeen, mutta tässä tapauksessa olisin saanut sen vasta maanantaina tai tiistaina. Hieman meinasi epätoivo iskeä. Kaiken lisäksi kotipaikkakuntani apteekissa oli suprecuria valmiina. Asia ratkesi lopulta niin, että varasin suprecurit kotiapteekkiini ja lähdin kotiin jo päivää aiemmin kuin oli tarkoitus, joten pääsin aloittamaan sumuttelut suunnitelmien mukaan sunnuntaina. Kahden suprecur-sumutteen lisäksi ostin samalla Gonal-F:t.



Suprecurin käyttö on sujunut ihan hyvin. Oikeastaan ainoa hankaluus on ollut yrittää muistaa sumutella suurin piirtein tasaisin väliajoin neljä kertaa päivässä. Vuorotyön vuoksi ajat ovat hieman heitelleet, sillä aina ei vaan pysty/muista irrottautua töistä edes siksi aikaa, että saisi otettua sumutteet juuri tiettyyn kellonaikaan. Ja muutenkin koko minun päivärytmi vaihtelee niin paljon, kun välillä herään ennen sian pieremää töihin ja välillä taas nukun puolille päivin. Pitääkin tässä pohtia, että miten järjestän lääkkeiden otot nyt seuraaville päiville, sillä huomisesta lähtien on taas muutama yövuoro.

Suprecurista ei tullut mitään elämää haittaavia haittavaikutuksia. Oikeastaan ainoa haittavaikutus oli se, että seksihalut hävisi. Toisaalta mistä sitä tietää oliko se edes lääkkeen sivuvaikutus vaan esimerkiksi vain seurausta hoidosta johtuvasta stressistä tai jostain muusta. Mutta ei siis mitään sen kummempaa. Olin todella yllättynyt, ettei mitään vaihdevuosioireita tullut.

Viime keskiviikkona oli eka ultra ja kaikki näytti olevan niin kuin pitääkin ja lääkärin vastaanotolta jatkoin hoitajan vastaanotolle "harjoittelemaan" pistämistä ja kynän käyttöä. Nehän toki olivat tuttuja jo ammattini puolesta, eikä itseä pistäminen ollut sen kummempaa kuin muitakaan. Olin positiivisesti yllättynyt, että se ei käynyt yhtään kipeää, sillä pregnylin pistäminen inssien yhteydessä on aina tuntunut niin kurjalta kirveilyineen yms. Hoitosuunnitelman mukaan aluksi annostus on 112,5 milj.IU joka päivä toiseen ultraan saakka. Minun käsityksen mukaan tuo oma annostus on melko pieni, mutta toisaalta olen itsekin hoikka ihminen. Mieluummin kuitenkin varovainen aloitus ja tarvittaessa annosnosto. Suprecur jäi jarruhoidoksi puolet pienemmällä annoksella.

Nyt neljän pistoksen jälkeen ainoana sivuvaikutuksena on ollut lievää päänsärkyä. Se on onneksi pysynyt tosi lievänä ja mennyt aina nopeasti ohi ilman lääkkeitä. En ole edes perehtynyt, että minkälaisia haittavaikutuksia kyseisellä lääkkeellä voi olla ja mietin, että en välttämättä viitsi enää perehtyäkään. Tietysti minulle tuttu vaikea haittavaikutus on hyperstimulaatio, jota sairastavia naisia on tullut hoidettua jonkin verran opiskelu- ja työhistoriani aikana. Sehän se tietysti pelottaa kovasti, sillä olen käytännössä nähnyt kuinka vaikeasta tilasta siinä pahimmillaan voi olla kyse.

Minua kiinnostaisi tietää, että minkälaisilla annoksilla muilla on gonal-f:n pistäminen alkanut? Tuliko teillä mitään sivuvaikutuksia?

Note to self: Muista ensi kerralla hankkia lääkkeet hyvissä ajoin, ettei tule kiiire :)



27. toukokuuta 2015

Kakkosluokan lapseton

Eilen vihjasin, että minulla oli myös toinen syy, minkä vuoksi en ole päivittänyt mitään pitkään aikaan. Minulla on nyt ollut reilu puoli vuotta vähän ristiriitainen olo tämän lapsettomuuden suhteen ja minkälaiset tunteet/ajatukset ovat sallittuja. Toisaalta haluan tulla raskaaksi todella paljon, mutta minulla on myös herännyt viime kuukausina päinvastaisia ajatuksia. Yhtäkkiä aloin miettimään, että millaista meidän elämä olisi, jos elettäisiin vain kahdestaan koko loppuelämä ja aloin näkemään niitä hyviä puolia lapsettomuudessa. Siitä seurasikin sitten se ristiriita, että samaan aikaan sekä halusin, että en halunnut tulla raskaaksi. Pikkuhiljaa tunne siitä, että en halua lasta ollenkaan tuntui kasvavan suuremmaksi kuin haave lapsesta.

Uskon että aluksi se oli vain oma psyykeen kehittämä defenssi koko lapsettomuutta ja siitä aiheutuvaa mielipahaa vastaan. Se mikä ei ole niin tärkeää, ei satuta. Täytyy myöntää, että minun on ollut viime kuukausina selvästi helpompi elää lapsettomuuden kanssa. Nämä ajatukset taisivat pikkuhiljaa tulla viime syksynä, enkä edes aluksi tajunnut asiaa. Sitten kun tunnistin asian, ajattelin vain että tämä on väliaikaista ja nämä ajatukset menevät jossain välissä pois. No tällä hetkellä koen, että ajatukset ovat edelleen täällä, mutta olen huomannut, että vaikka kuinka ajattelen/uskottelen itselleni että elän mieluummin lapsettomana lopun elämääni, haave omasta lapsesta on edelleen jäljellä ja pyrkii pintaan. Välillä saan itkukohtauksia asian vuoksi ja välillä masentaa. Tuskin reagoisin niin voimakkaasti esimerkiksi ystäväni raskauteen, jos en oikeasti itse haluaisi olla samassa tilanteessa.

Nämä ajatukset vapaaehtoisesta lapsettomauudesta saivat aikaan sen, että ajattelin olevani "kakkosluokan lapseton". Tuntui ettei minulla ollut mitään kirjoitettavaa tänne blogiin, sillä en voinut esittää olevani surullinen tilanteestani tai että itkisin joka ilta itseni uneen, koska en ollut vieläkään tullut raskaaksi. Tuntui myös väärältä nauttia elämästä lapsettomana, jos samaan aikaan blogikirjoitustani lukeva kamppailee asian kanssa. Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että vaikka vielä ajatukset vaihtelevat päivästä toiseen laidasta laitaan, huomenna menen ensimmäiseen ultraan ivf-hoitoihin liittyen. IIK!

25. toukokuuta 2015

Vielä elossa ja edelleen lapseton

Nyt on ollut pitkään hiljaiseloa, joka on johtunut monestakin eri syystä. Yksi syy on ollut se, että mitään hoitoja ei ole nyt ollut. Tammikuussa oli kolmas inssi, josta en koskaan ehtinyt kertoa, mutta sen jälkeen ei ole mitään kovin kummoista tapahtunut. Toisesta isosta syystä kerron joku toinen päivä erikseen sitten.

Tammikuussa siis tehtiin vielä viimeinen IUI ja se yritys oli kyllä jo ihan fiasko kokonaisuudessaan :D (nyt jo pystyy nauramaan). Olin juuri vaihtanut työpaikkaa ja työskentelin nyt omalla paikkakunnalla samassa sairaalassa, jossa käyn hoidoissa. Kyseessä oli siis ensimmäinen viikko uudella osastolla ja en halunnut vielä sanoa esimiehelle näistä hoidoista, joten päädyin sitten salaa livahtamaan ruokatauoilla ensin ultraan ja seuraavana päivänä itse IUI:hin. Olin meneväni työpaikkaravintolaan lounaalle, mutta oikeasti nautin lounaaksi proteiinipatukan lapsettomuuspolilla. Ei ehkä kaikista fiksuinta salaa livahtaa, mutta toisaalta tuntui ikävälle kertoa esimiehelle ensimmäisellä viikolla että hei olen sitten seuraava potentiaalinen äippälomalainen.

Ultrassa oli joku uusi lääkäri toisesta sairaalasta ja tuntui että se oli ihan pihalla. Se alkoi muun muassa puhumaan että seuraavaa kertaa varten pitäisi nostaa reilusti letrozol annosta, jotta saataisiin reilusti enemmän munarakkuloita kuin 1-2 (taisi mennä iui ja ivf sekaisin sillä lääkärillä)! No en jaksanut jäädä inttämään aiheesta kun se ei ollut vielä ajankohtainen ja ajattelin sanoa asiasta sille tutulle lääkärille, joka on aina tehnyt itse IUI:n minulle. IUI määrättiin ultran perusteella jo seuraavalle päivälle, joka oli melko aikainen ajankohta minulle, sillä silloin oli vasta kp 11. Lopulta mulla alkoi menkat vasta kp 28, joten tuskin ovulaatio edes tapahtui tuolloin irroituspiikistä huolimatta (jonka pistin jo kp 10). Itse IUI meni hyvin niin kuin normaalistikin, mutta miehen siemennestenäyte oli laadultaan selvästi huonompi kuin aiemmat. Tuttu lääkäri pahoitteli sen aiemman lääkärin kummallisia suunnitelmia mun jatkoille ja poisti ne mun hoitosuunnitelmasta. Me sitten sovittiin, ettei lähdetä enää tekemään neljättä IUI:ta ja jos kyseisestä kerrasta ei tärppää niin pistetään meidät sitten ivf-jonoon. Kaiken tämän jälkeen en ollut kovin yllättynyt kun menkat alkoivat!

Nyt ollaan sitten jonoteltu siitä tammi- helmikuun vaihteesta tänne toukokuun lopulle ja ensi viikolla on ensimmäinen ultra ivf-hoitoihin. Aloitin jo aiemmin suprecur-nenäsumutteen käytön lopettamaan omien hormonien eritys. Näistä sitten myöhemmin lisää.