Kätilö joka ei osaa tehdä lapsia

En ollut koskaan harkinnut aloittavani kirjoittamaan blogia mistään aiheesta, kunnes yhtäkkiä huomasinkin googlettavani blogin aloitukseen liittyviä asioita. Hetkeä myöhemmin, pienen säätämisen jälkeen, syntyi tämä blogi. Mikä onkaan parempi päivä aloittaa, kuin tämä Lapsettomien lauantai? Tämä on ensimmäinen Lapsettomien lauantai meidän kohdallamme, sillä viime vuonna yritystä oli takana vielä niin vähän aikaa, että emme kokeneet itseämme lapsettomiksi.

Olen 24-vuotias nuori nainen ja perheeseeni kuuluu toistaiseksi vain aviomieheni ja rakas koiramme. Olemme kulkeneet samaa matkaa useita vuosia nuoresta iästäni huolimatta ja vaimon roolissakin olen ehtinyt olla jo kohta 5 vuotta. Vauvakuumetta olen potenut enemmän tai vähemmän siitä asti, kun aloitin opiskelemaan kätilöksi. Nyt olen opiskeluissani loppuvaiheessa.

Tässä kuussa aktiivista yritystä tulla raskaaksi on takana puolitoista vuotta. Muistan kuinka marraskuussa 2012 jätimme ehkäisyn pois, ja minä naiivisti ajattelin, että raskautumisessa tuskin menee muutamaan kuukautta kauempaa. Voi kuinka väärässä olinkaan. Mieheni oli hieman realistisempi ja oli alusta asti sitä mieltä, että tässä voi mennä hieman pidempään. Minä en pitänyt todennäköisenä, että lapsettomuus osuisi meidän kohdalle, sillä olimmehan nuoria, normaalipainoisia ja terveelliset elämäntavat omaavia. Minä, kaiken lisäksi tulevana seksuaali- ja lisääntymisterveyden ammattilaisena, osaisin varmasti seurata kuukautiskiertoani ja ajoittaa peiton heiluttelut oikeille päiville.

Olemme nyt siinä vaiheessa, että olemme pikkuhiljaa hakeutumassa tutkimuksiin. Minä olen jo käynyt opiskelijaterveydenhuollossa lääkärin vastaanotolla ja ottamassa laboratoriotutkimukset. Kaikki arvot olivat viitearvojen sisällä, joten niistä ei löytynyt mitään selittävää tekijää. Lisäksi papa-näyte ja klamydia- ja tippuritestit olivat negatiiviset. Jatkossa on sitten tulossa siemennestetutkimus miehelleni ja loput tutkimukset minulle.

Taival tähän mennessä on herättänyt monenlaisia tunteita ja ajatuksia. En koe, että olisin vielä aivan rikki tämän asian kanssa, sillä olemmehan vielä nuoria ja tutkimuksetkin on vasta aluillaan, hoidoista puhumattakaan. Siitä huolimatta kyyneliä on virrannut ja kaipaus omasta lapsesta on välillä ollut raastavaa. Olen puhunut tästä perheelleni ja ystävilleni alusta asti, eikä aiheesta puhuminen enää tunnu kovin pahalta. Tällä hetkellä se on lähinnä terapeuttista.