Toinen yritys

Nyt on viikko toisesta inseminaatiosta. Aluksi oli sellainen olo, että ärsyttää koko juttu ja ei tästä kuitenkaan tule haluttua lopputulosta. Nyt on lähinnä whatever-fiilis.

Kaikki alkoi siitä että tää on ollut taas yhtä säätöä. Taas kerran inseminaatio osui yövuorojen kohdalle ja ei siinä muuten mitään, mutta työmatkani on niin pitkä, että ärsyttää joka välissä viilettää tätä väliä. Normaalisti nukun yövuorojen välissä sairaalan päivystysasunnolla.

Aloitin siis kolmen yön putken sunnuntaina  ja maanantaina oli aika ultraan (kp 12). Rukoilin että inseminaatio sovittaisiin keskiviikolle (kp 14), jotta minun ei tarvitsisi käydä mutkaa kotona tiistaina, mutta toisintona viime kuukaudelle, munarakkula oli jo melkein puhkeamassa ja inseminaatio sovittiin tiistaille (kp13). No ei muuta kuin kaupan kautta kotiin ja kotona huomasin unohtaneeni käydä apteekissa ostamassa pregnylin. Väsytti niin paljon ja oli jäätävä nälkä, että päätin käydä apteekissa vasta töihin lähtiessäni. Pregnylin pisto siis myöhästyi 5 tuntia.

Seuraavana aamulla taas takaisin kotiin ja pariksi tunniksi nukkumaan ennen sairaalalle raahautumista. Itse toimenpide sujui taas hyvin, ei tuntunut mitään kipua ja oli nopeasti ohi. Taas vähäksi aikaa nukkumaan ennen kuin piti lähteä töihin. Tässä vaiheessa pelotti tuleva yö, sillä univelkaa oli jo valmiiksi ja koko yö pitäisi jaksaa valvoa.

NOTE TO SELF: Älä enää ikinä aloita lapsettomuushoitoja, jos käyt toisella paikkakunnalla töissä(+100km)! Erityisesti jos on kyse 3-vuorotyöstä! Mutta toisaalta jos kyseessä olisi ollut päivätyö, olisin joutunut olemaan koko päivän pois töistä, nyt en ollut pois töistä ollenkaan. Onneksi aloitan tammikuussa työt täällä kotipaikkakunnalla :)

Viime kierrossa tunsin selvästi ovulaation ensimmäistä kertaa eläissäni ja ajattelin sen johtuvan siitä, että nyt oli ollut lääkkeet tukemassa kiertoa. Tässä kierrossa en ole kuitenkaan tuntenut mitään vastaavaa, lähinnä vain pientä nippailua alavatsalla ennen inseminaatiota ja vähän sen jälkeen. Asia alkoi vaivaamaan kohtalaisen paljon pari päivää inssin jälkeen ja tein ovulaatiotestin, joka näytti POSITIIVISTA! Jatkoin vielä muutaman päivän tikuttelua ja testi oli positiivinen joka päivä. Nyt en tähän hätään keksinyt muuta selitystä, kuin että ovulaatiota ei ole tapahtunut ja mun keho pyrkii jatkuvasti irrottamaan munasolua tuloksetta. Siitä syystä LH on koko ajan koholla. Lopetin tikuttelun, enkä tiedä onko testi muuttunut vieläkään negatiivisesti.

Joten summa summarum:
- En usko että raskaudun tästä kierrosta
- Koko inseminaation ärsyttävin/kivuliain vaihe on pregnylin pisto (kirvelee/sattuu niin ikävästi).
- Seuraavassa kierrossa pidetään tauko hoidoista. Sain kuitenkin luvan syödä letrozolia, sillä se on sopinut minulle niin hyvin. Ei mitään sivuvaikutuksia, kohdun limakalvo on ollut hyvänpaksuinen ja tiputteluvuotoakin oli vain 2 päivää ennen menkkoja (luksusta). 

"Soita pomolle ja kerro myöhästyväsi töistä kun sun täytyy runkata purkkiin"- päivä

Pari päivää sitten oli tosiaan ensimmäinen inseminaatio. Naureskelinkin samana iltana miehelleni että kahdessa vuodessa on kuljettu pitkä matka siitä "Hei rakas mennään tekemään vauva!-fiiliksestä "Soita pomolle ja kerro myöhästyvästi töistä kun sun täytyy runkata purkkiin"-fiilikseen. Romanttisuus tuntuu olevan välillä aika kaukana tästä kliinisestä, laskelmoivasta vauva-projektista, joka tapahtuu nyt osittain sairaalan toimenpidehuoneessa.

Olin siis edellisenä päivänä käynyt ultrassa ja siellä näkyi jo 19mm kokoinen munarakkula valmiina puhkemaan minä hetkenä tahansa. Sain ohjeeksi pistää pregnylin kotona ja tulemaan seuraavana päivänä inseminaatioon. Olin töissä yön ja aamulla kiirehdin töistä bussilla kotiin. Miehen oli tarkoitus viedä siemennestenäyte klo 10 ja olimme sopineet, että hän antaa näytteen, jonka minä sitten kotiin päästyäni lähden kiikuttamaan paidan sisällä sairaalalle samalla kun mies kiirehtii työpaikalle palaveriin.

Myöhemmin päivällä menimme sitten yhdessä sairaalalle. Itse toimenpide oli yllättävän nopea ja kivuton. Olin vähän pelännyt sen sattuvan, sillä minua oltiin varoiteltu että se saattaa tehdä vähän kipeää. Kyllähän sen jossain määrin tunsi kun katetria työnnettiin kohdunsuun läpi, mutta ei ollenkaan kivuliasta. Ovulaatio ei ollut vielä tapahtunut, mikä oli oikeastaan todella hyvä asia, sillä inseminaatio on parempi tehdä ennen munasolun irtoamista. Miehen siemennestekin oli ollut oikein hyvä laadultaan, mikä ilahdutti, sillä kesällä siittiöiden laadussa oli vähän parantamista.

Koko päivän oli tuntunut juilimista alavatsalla, lähinnä vasemmalla puolella. Se oli vähän hassua, sillä irtoamassa oleva munasolu sijaitsi oikeasssa munasarjassa. Seuraavana yönä töissä alkoi tuntumaan viiltävää/pistävää kipua oikean munasarjan kohdalla ja ei kyllä jäänyt epäselväksi että munasoluhan siellä irtosi. Tuntui ettei millään pysty naamaa pitämään välillä peruslukemilla ja jonkun aikaa kärsittyäni päätin ottaa särkylääkettä. Kipu kuitenkin loppui jo ennen kuin lääke ehti millään alkaa edes vaikuttamaan. Jollain tavalla oli oikein mielenkiintoista tuntea ovulaatio, sillä en ole koskaan eläissäni sitä tuntenut. Uskoisin että tämä kipu johtuu siitä letrozolista, jota tässä kierrossa söin. Tämä ovulaatio taisi olla lääkkeestä johtuen parempi kuin aiemmin. Ensimmäistä kertaa jäin nyt miettimään, että mistä koko ovulaatiokipu yleensäkään johtuu. Mikä sen kivun aiheuttaa?


Nyt vain sormet ristiin ja odotellaan pari viikkoa :)

Ovulaatiota odotellessa

Torstaina tai perjantaina pitäisi olla ovulaatio, joten sitä varten saa pikkuhiljaa alkaa taaas varautumaan ;) Ei sillä, etteikö me muulloinkin harrastettaisi seksiä kuin vain ovulaation aikaan, mutta kyllähän sitä aina hieman pyrkii lisäämään yritystä kun alkaa tärppipäivä lähestymään. Siitä olen kyllä hyvin onnellinen, että ainakaan vielä seksi ei ole muuttunut pakkopullaksi tai epätoivoiseksi yritykseksi tulla raskaaksi, vaan molemmat nautimme siitä yhtä paljon kuin ennenkin. Joskus on tosin ollut ovulaation aikaan hetkiä, jolloin väsyneenä pitkän päivän jälkeen on tuntunut, että ei kyllä millään huvita rakastella. Eihän se mitä todennäköisemmin tuota taaskaan haluttua tulosta. No joo, sanoisin kuitenkin että meidän kohdalla lapsettomuus ei ole ainakaan yrityksen puutteesta johtuvaa. 

Viikonloppuna käytiin mökillä ja tuli kyllä aivan oikeaan hetkeen rentouttava mökkiviikonloppu. Ei ole tainnut vähään aikaan olla sellaista viikonloppua, jolloin olisin saanut mieheni kokonaan itselleni koko viikonlopuksi, vaan yleensä tällaista luksusta on estämässä jomman kumman työt tai joku muu tekijä, kuten jätkäporukan oma mökkiviikonloppu ilman kumppaneita tjs. Oli ihana nauttia toisen seurasta ja läheisyydestä rauhassa ilman häiriötekijöitä. Kyllä parisuhde tarvitsee välillä hoitoa, mikä auttaa ennaltaehkäisemään ongelmia.

Hassua että kun aloimme yrittämään vauvaa, toivoin kovasti ettei vauva syntyisi loppuvuonna. Sen verran on ajan myötä ajatukset muuttuneet, että nyt tässä vaiheessa olisi aivan yks ja sama mihin aikaan vuodesta vauva syntyisi, kunhan vain syntyisi!